Ville (nauraen.) No nyt se tepakka livisti Kaisan perään.

Tuppu. Ja herttaisesti hymyillen kuin hevonen. (Kaikki nauravat hiljaa.)

Jaska. Mutta — peeveli soikoon (naurahtaen) minä en nyt oikein ymmärrä — mutta eihän tuo Kaisa ole vain heittänyt viimeistä toivoaan tuohon Heikki-jukuraan?

Maiju (nauruaan pidätellen). So so, pojat — hiljaa pitää olla.

Sanna. Jos niin olla sattuisi — niin tietäkää, ettette loukkaa toisten tunteita. (Nauravat hiljaa)

Vappu (naurahtaen). No kyllä minä sen Nurkan lahtarinkin ennen ottaisin kuin tuon hölmön.

Maiju. Onhan se lahtari joku vuosi sitten kosinutkin Kaisaa…​

Jaska. Mutta tyhjän sai…​

Ville. Se oli silloin…​

Sanna. Se sama lahtarihan tuota Heikki-hömppänää nyt Kaisalle kuuluu laittavankin.

Tuppu. No kyllä tuo olisi jo enempi kuin ihmeellistä, jos Kaisa tuollaiseen ahdistuisi. (Tytöt ovat miettiväisinä.)

Jaska. Olisipa vain — ja niin komeita kosijoita kuin Kaisalla jo on ollut, ja nekin hylännyt.

Ville. Jaa, ne ovat olleet siihen aikaan kun Kaisa oli vielä nuori ja kukkeimmillaan. (Tytöt hymähtelevät ja ovat ajattelevaisina.)

Jaska. Hukkuva tarttuu vaikka oljenkorteen. (Nauraa.)

Tuppu (tytöille). Niin se on, tytöt — nyt sen omin silmin näette, mitä siitä tyttöin kopeudesta heille itselleen seuraa.

Jaska. Niin, tytöt — siitä seuraa elämän yksinäisyys, vanhapiikuus — tai sitten luonnoton naimiskauppa ja naisasian ihanteet.

Maiju (hymähtäen). No en minä tuollaista miestä ainakaan ottaisi — vaikken ikinä sitä oikeata omaani löytäisi. (Kaikki hymyilevät.)

Kaisa (tulee kahvitarjotin täydessä lastissa). No nyt on taas lämmintä ja märkää. (Asettaa tarjottimen pöydälle.) No ottakaa itse siitä ja (naurahtaen) siinä järjestyksessä kuin kukin ehtii. (Heikki tulla tepakoi kamariin, huulet onnellisessa hymyssä, istuutuu äskeiselle tuolilleen.) Ja sinä, Heikki, ota samoin kuin toisetkin ja ole kuin toisetkin. (Heikki hymyilee huulet pitkällään, hieroo käsin polviaan, samalla huiskutellen ruumistaan.)

Maiju. No aina sitä vain juodaan — toista toisen perään. (Kaikki juovat, paitsi Heikki yhä huojuttaa yläruumistaan.)

Kaisa. No mitä sinä, Heikki, käsketät!

Ville. (Heikille). Ei tytöt pidä siitä miehestä, Jota noin kovin pyydellä pitää. (Heikki huulet pitkällä hymyillen ottaa kuppinsa ja juo puhallellen ja ryystäen ja silloin tällöin yskien.)

Kaisa. Varasin tänne itsellenikin (ottaa kupin tarjottimelta) kupin, että saan juoda teille seuraksi. (Hymyilee ja juo.)

Maiju (on juonut kupillisensa ja astuu kamarin nurkassa olevan pyöreäkantisen haarukkajalkapöydän luo, alkaen sitä kolutella).

Sanna. No joko sinä nyt joit?

Maiju. Joo, joka pikimmin juo kahvinsa, se joutuisimmin menee naimisiin. (Kaikki naurahtavat, paitsi Heikki pitkäveteisesti hymyilee.)