Lahtari. Se on totta, se. Elettyjä vuosiaan ei enää saa takaisin — vanhuus tulee kuin lautapää härkä — ei väisty — löi tai potki. (Kävelee hymyillen ja emäntään vilkuillen.)

Emäntä. Sitä tulee nuoruudessaan oltua liian luuloinen ja suurellinen — mutta katumus usein sauttaa — suuret unelmat ovatkin tuulentupia ja turmelevat elämän ja onnen ennen pitkää. (Istuutuu tuolille.)

Lahtari. Niin, kyllä useimmiten sattuu, että kun aikansa valitsee, niin lopulta jää tohlo kouraan. (Kävelee Kaisan luo.) Että kun hyvistä ei huoli ja huonoja ei saa, niin…​

Kaisa (hymähtäen). Eikös juuri päinvastoin…​

Lahtari (naurahtaen). Niin juuri — päinvastoin oli tarkoitus — mutta halusin olla Kaisalle kohtelias sanoissani, — äsken kun olin niin lahtarimaisen raaka.

Emäntä. Sen karvarin Heikin Kaisa saisi verkkoonsa punoa — onhan se kunnon mies — joskin hiukan oikoinen (silittää otsaansa) — mutta laihinsa kutakin hassuttaa.

Lahtari (huomaa "Naisten Äänen" Kaisan pöydällä). Oho, tuleepa sille Kaisallekin tuo vanhainpiikain äänenkannattaja "Helmiä syvyydestä". (Naurahtaa.) Ai, anteeksi — minä erehdyin, "Naisten Ääni" se olikin.

Kaisa (kiivaana). Pilkka sattuu omaan nilkkaan — se on hyvä ja oikea lehti, jota kannattaisi lahtarinkin lukea — niin että osaisi eroittaa ihmisen ja itikanoston toisistaan. (Emäntä tarkastelee Kaisan ompeluksia.)

Lahtari (lyöden massillaan reiteensä). No olipahan miten oli — mutta me miehet olemme siinä käsityksessä, että se lehti on vanhainpiikain ja kevytmielisyytensä vuoksi onnettomiin naimisiin joutuneitten rouvain äänitorvi. (Emäntä menee tupaan.) Ja sitäpaitsi naisille olisi paljo arvokkaampaa olla hyvä perheenäiti — kuin kulutella aikaansa "Naisten Äänen" selailulla.

Emäntä (ovenraossa). Voi voi nyt, kun tuo kahvipannu kuohuu takkaan — riivatun kana…​ senkin…​ (Kiirehtää tupaan pannun luo.)

Lahtari (naurahtaen emännälle). Kynsikää muuria. (Kävelee Kaisan luo.)

Kaisa (hymyillen). Minun nimipäiväni on tänään, ja tänne taitaa tulla vieraitakin. (Panee ompeluitaan kokoon ja vie kaappiin).

Lahtari. Jaa-ah — nimipäiviäsi sinä vietät, mutta syntymäpäivistäsi et ole tietävinäsi. (Naurahtaa.) No mutta nythän se sopiikin — minä käväisen puhumassa sille karvarin vanhalle mörököllille, niin voidaan samassa juhlatilaisuudessa julkaista yksi kaunis kihlaus. (Kävelee hymyillen ja massiaan heilutellen.)

Kaisa (nousee seisaalleen.) Ei se sovi.

Lahtari (Kaisaan katsahtaen). Miksei sovi?

Kaisa. Siksi, että minä en aio mennä naimisiin — ja kaikkein vähimmin hänen kanssaan.

Lahtari. No mutta onhan hän siivo ja kiltti mies — ja luontoa ei siitä pykätä. (Naurahtaen.) Saisit olla hänen kanssaan aivan kuin itse haluat.

Kaisa. Minä en välitä kilteistä en huonoista miehistä. Vaan siivoista miehisistä kunnon miehistä.

Lahtari. Jaa — mutta kyllä tästä kiltistä automaattisesta vanhastapojasta voisi tulla hyvä miehinen mies — jos hän sinut vaimokseen saisi. (Hymyilee ja kävelee, massiaan heilutellen.) Ovathan vanhatpiiat siksi tanakoita ja vaativaisia, kun ensin alkuun pääsevät…​ ja erittäinkin juuri (lyö Kaisaa harteille) Kaisa — Kaisa kultainen.

Kaisa (siistii kamaria). Minä en nyt ymmärrä oikein lahtaria.

Lahtari (naurahtaen). Eipä ole tarviskaan. Mutta ajattele ja ymmärrä, miten elämä on onnellista ja täydellistä silloin, kun saa olla äiti — oman rakkaan lapsensa äiti — ja rakastaa ja olla itse rakastettu. Vasta silloin voi ymmärtää elämän todellisen arvon.

Kaisa (haaveksivana — istahtaa tuolille). Niin — eihän sitä tiedä — kun ei ole kokenut. (Painaa päänsä alas pöytää vasten). Taitaa se niin olla. (Huokaisee.) Ooh-hoi! (Nousee.) Odottakaa nyt, niin saatte kupin kuumaa. (Lähtee tupaan.)

Lahtari (tarkastaa Kaisaa kiireestä kantapäähän, tämän tupaan lähtiessä. Kävelee, raapii korvallistaan.) Mutta saakeli soikoon (pyörähtää) — tuo Kaisa kannattaisi kyllä pitää itsekin! (Kävelee, seisahtaa kasvot yleisöön.) Totta totisesti kannattaisi pitää itsekin — vaimonhan minäkin tarvitsen. (Sylkäisee.) Ellei tuo karvarinvanhus kykene omin voiminsa akkaa hankkimaan, niin tyytyköön tuskaansa…​ ja…​ ja…​ huiskuttakoon — no niin — ei puhuta liikoja. (Kävelee ja lyö massiaan reiteensä.) Saakeli soikoon — jos ei nyt — niin ei sitte koskaan. (Hymähtää.) Yhdet rukkaset Kaisa kylläkin on minulle jo antanut — mutta hän olikin vielä silloin tyttö — eikä (panee suunsa rumasti kieroon) vanhapiika. (Naurahtaa.) No Heikkiä käytetään aasina — jolla kynnetään oma peltonsa — saakeli soikoon. Tahdonpa ensin nähdä, kelpaisiko hän.

Kaisa (tulee kamariin kahvitarjotin kädessä). No — juokaa. (Tarjoaa lahtarille)

Lahtari (Kaisaa silmiin katsoen). Juotatko minun kameelinikin…​ (Ottaa kupin ja juo.)